Tästä Hyvää Seuraa logo allekkain valkoinen tausta 1

Tästä Hyvää Seuraa on Etelä-Savon Liikunnan ja urheiluseurojen yhteinen hanke, jossa innovoidaan uusia ohjaus- ja opetustuokioita esim. sähköisten kanavien kautta.

  • Hankkeessa hyödynnetään ympäröivää luontoa ja luodaan uudenlaisia lähiympäristön liikuntatuokioita sekä lähiympäristön liikuntapaikkoja.
  • Seurat oppivat toisiltaan uusia toimintatapoja sekä yhteistyömalleja.
  • Tavoitteena luoda iloa ja virkeyttä liikunnan avulla poikkeusolosuhteissa.
  • Kohderyhminä ovat lapsiperheet, nuoret ja työttömät. Välillisinä kohderyhminä ovat seuroihin liittyvät verkostot ja muut yhteistyötahot.

Olavin Rasti haluaa poikkeuksellisena aikanakin rohkaista kaiken ikäisiä kuntoilijoita liikkumaan luonnossa hienon harrastuksen parissa. Haluamme saada alueen lapsiperheet, työttömät sekä ikäihmiset kokeilemaan ja innostumaan suunnistuksesta uudenlaisten helposti saavutettavien, matalan kynnyksen lajikokeilujen kautta. Kehitämme myös sosiaaliseen mediaan ja internettiin ilmaiseksi jaettavaa materiaalia uusille harrastajille lajin aloittamisen tueksi sekä treenivinkkejä jo lajia harrastavien kuntoilijoiden ja lapsiperheiden omatoimiharjoitusten tueksi. Hanke toteutetaan kahden kesätyöntekijän työpanoksella sekä seuralaisten talkootyönä.

Kesätyöntekijöiden haku on 28.5.-7.6. Hakuohjeet ja lisätiedot.

Muut Savonlinnan seurat, jotka mukana Tästä Hyvää Seuraa-hankkeessa:

  • STPS
  • Savonlinnan Taitoluistelijat
  • Savonlinnan Hiihtoseura
  • Savonlinnan Voimistelu ja Liikunta
  • Juniori-SaPKo
  • Savonlinnan Riento

Hankkeen rahoittajan toimii Euroopan unionin sosiaalirahasto (ESR) ja Etelä-Savon Ely-keskus kansallinen rahoittaja. Hanke toimii ajalla 1.5.- 31.10.2020.

Lisätiedot hankkeeseen liittyen: Minttu-Maija Repo (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)

Muut logot