Keskimatkan SM-kilpailussa Savonlinnassa tullaan näkemään tasokkaat ja tasaväkiset kamppailut mitaleista. Määräaikaan mennessä kilpailuun ilmoittautui naisten pääsarjassa kaikki mitalisuosikit. Miesten puolella muutama huippu joutuu jättämään kisat väliin, mutta kilpailusta on odotettavissa erittäin jännittävä kamppailu, kun yhtä suurta voittajasuosikkia ei ole.

 

Tämän kesän MM-kisakävijöistä Savonlinnassa eivät suunnista Vehkalahden Veikkojen Tero Föhr, Tampereen Pyrinnön Jarkko Huovila, ruotsalaista IFK Göteborgia edustava Mats Haldin sekä naisten puolella Paimion Rastin Katri Lindeqvist.

 

Miesten pääsarjassa suosikkeja on Föhrin poissa ollessa monia. Heihin voidaan lukea esimerkiksi viime vuoden keskimatkan voittaja Pasi Ikonen, kaksi viikkoa sitten lujan paluun huipulle tehnyt Jani Lakanen, MM-viestimitalisti Topi Anjala sekä Jörgen Wickholm, Jonne Lehto ja Simo Martomaa.

 

Naisten sarjassa selkeitä voittajasuosikkeja ovat Merja Rantanen ja Minna Kauppi sillä edellytyksellä, että Kaupin MM-kisoissa ärtynyt jalkavamma on ehtinyt helpottaa. Palkintopallisijoituksista kamppailee moni nainen. Mitalia tavoittelevat varmasti ainakin MM-kisakävijät Bodil Holmström, Anni-Maija Fincke ja Karoliina Sundberg sekä hyvässä vireessä olevat Inga Dambe ja Anne-Mari Leskinen. Myös Maria Rantala on luettava suosikkeihin Savonlinnan metsissä.