
Tanskan MM-kilpailut
- Tietoja
Tämänvuotisiin veteraanien MM-kilpailuihin suuntasi pieni mutta sitäkin iskukykyisempi kolmikko(Risto, Pirjo ja Juha) tavoitteenaan parantaa edellisvuoden sijoituksia. Alkuun tämä näytti haastavalta suuren osanottajamäärän vuoksi. Tanska otti vastaan vajaat 4200 veteraanisuunnistajaa, suuren joukon huoltajia sekä avoimiin sarjoihin osallistuvat nuoret lämpimällä ja aurinkoisella säällä. Suurimmaksi osaksi kisoihin osallistui suunnistajia Ruotsista (844), Suomesta (654) ja Norjasta (553), mutta kaukaisimmat saapuivat aina Uudesta-Seelannista asti.
Kilpailut käsittivät viikon aikana kolme mallisuunnistusta, kaksi karsintaa ja kolme varsinaista finaalia, mikä tarkoitti veteraaneille varsin työntäyteistä viikkoa. Sprintti-finaali päästiin juoksemaan kauniin Kööpenhaminan keskustassa turistien seassa, satama-alueella ja Christianborg-linnan kupeessa. Radat kulkivat sisäpihoilla, joissa oli paljon pieniä haastavia yksityiskohtia.
Sekä keskimatkan karsinta että finaali sijaitsivat North Zealand-alueella joka tunnetaan paikallisten keskuudessa Tanskan Rivierana. Suunnistusmaasto oli erittäin nopeakulkuista vähäisen aluskasvillisuuden vuoksi mutta oman haasteensa toivat lukuisat polut, joista läheskään kaikki eivät olleet kartalla. Vihreät alueet (kaatuneet puut) olivat todellakin läpi pääsemättömiä, ja nämä kannattikin suosiolla kiertää. Keskarin karsinnassa kaikki saavuttivatkin tavoitteensa yli odotusten ja pääsivät A-finaaliin. Pitkänmatkan finaali oli maastotyypiltään lähes samanlainen kuin keskimatkan mutta helteinen sää (tai kisaväsymys) vei terävimmän kärjen ORalaisilta.
Pitkän ja haastavan viikon loputtua kotiin viemisiksi saatiin urheilusta kipeytyneet paikat sekä tyytyväinen mieliala. Menestystäkin tuli: Pirjo nappasi sprintin finaalissa 8. sijan ja ukkomiehilläkin tulosta syntyi: Juhan paras oli sprintissä 54. ja Riston paras oli keskimatkalla 57. Kunkin sarjassa oli 220-350 osallistujaa. Kisajärjestelyt olivat erittäin hyvät ja kisapaikalla oli suuren urheilujuhlan tuntua: kaikki kannustivat toisiaan ja iloitsivat toisten onnistumisista. Ensi vuonna kisat järjestetään Rigassa Latviassa, jospa silloin saataisiin ORalta isompi joukko mukaan…?
Risto ,Pirjo ja Juha
http://www.wmoc2018.dk/ voi käydä katsomassa kuvia ja videoita kisoista
Olavin Rastin sähköpostilista ja oma Facebook-ryhmä
- Tietoja
Liity Olavin Rastin sähköpostilistalle ja Facebook-ryhmään! Pysyt näin helpommin perillä ajankohtaisista asioista ja tapahtumista! Sähköpostilista ja FB-ryhmä ovat avoimia kaikille Savonlinnan seudun suunnistuksesta kiinnostuneille.
Lahti-Hollola Jukola 2018
- Tietoja
Kisasivut
Historiatilastot:
Olavin Rasti Jukolan Viestissä 1970-2018
Olavin Rasti Venlojen Viestissä 1974-2018
41. Venlojen viesti
Kilpailu alkaa yhteislähdöllä lauantaina 16.6.2018 klo 14.00.
Osuus | Osuuspituus | Nousu | Aika | Vaihto |
1. | 6,1-6,2 km | 175 m | 43 min | 14:43 |
2. | 6,1-6,2 km | 165 m | 42 min | 15:25 |
3. | 5,3-5,4 km | 150 m | 37 min | 16:02 |
4. | 7,8-7,9 km | 220 m | 55 min | |
Yhteensä | 25,5 km | 710 m | 2 h 57 min |
Venlojen Viesti
(6,2+6,2+5,4+7,9)
179 | 134 | Olavin Rasti 1 | FIN | 3:32:15 | |||
1 Henna Höglund | 47:14 | 187. | |||||
2 Marja-Terttu Repo | 47:46 | 152. | 1:35:00 | 149. | |||
3 Erika Vilpponen | 45:35 | 214. | 2:20:36 | 165. | |||
4 Kukka-Maaria Kärki | 1:11:39 | 237. | 3:32:15 | 179. | |||
262 | 384 | Olavin Rasti 2 | FIN | 3:48:59 | |||
1 Pirjo Kauria | 52:22 | 341. | |||||
2 Teija Piisilä | 56:22 | 405. | 1:48:44 | 360. | |||
3 Niina-Mari Inkeri | 48:06 | 292. | 2:36:51 | 308. | |||
4 Minttu-Maija Repo | 1:12:07 | 247. | 3:48:59 | 262. | |||
789 | 738 | Olavin Rasti 4 | FIN | 4:53:52 | |||
1 Katja Kivenjuuri | 1:00:41 | 633. | |||||
2 Eija Ihanainen | 1:08:03 | 761. | 2:08:44 | 667. | |||
3 Kirsi Kaiponen | 1:01:17 | 735. | 3:10:02 | 663. | |||
4 Maija Huttunen | 1:43:49 | 1153. | 4:53:52 | 789. | |||
829 | 624 | Olavin Rasti 3 | FIN | 4:59:33 | |||
1 Venla Liljeström | 1:23:47 | 1281. | |||||
2 Virpi Hyytiäinen | 1:00:32 | 529. | 2:24:20 | 940. | |||
3 Iida Hämäläinen | 58:16 | 607. | 3:22:36 | 816. | |||
4 Julia Munck | 1:36:57 | 969. | 4:59:33 | 829. | |||
1013 | 1616 | Olavin Rasti 5 | FIN | 5:20:18 | |||
1 Eila Huoman | 1:09:44 | 932. | |||||
2 Niina Immonen | 1:25:25 | 1261. | 2:35:10 | 1099. | |||
3 Sarianna Nuutinen | 1:01:14 | 733. | 3:36:24 | 984. | |||
4 Sara Kekki | 1:43:53 | 1154. | 5:20:18 | 1013. |
70. Jukolan viesti
Kilpailu alkaa yhteislähdöllä lauantaina 16.6.2018 klo 23.00.
Osuus | Osuuspituus | Nousu | Aika | Vaihto |
1. | 10,9-11,1 km hämärä/pimeä | 240 m | 67 min | 00.07 |
2. | 11,8-12,0 km pimeä | 280 m | 73 min | 01.20 |
3. | 12,6-12,8 km pimeä/hämärä | 340 m | 78 min | 02.38 |
4. | 8,7-8,8 km hämärä/valoisa | 220 m | 50 min | 03.28 |
5. | 8,6-8,7 km valoisa | 220 m | 48 min | 04.16 |
6. | 10,7-10,8 km valoisa | 320 m | 60 min | 05.16 |
7. | 15,0-15,1 km valoisa | 480 m | 84 min | |
Yhteensä | 79,0 km | 2100 m | 7 h 40 min |
Jukolan Viesti
(11,0+11,9+12,7+8,8+8,7+10,8+15,1)
247 | 208 | Olavin Rasti 1 | FIN | 10:48:04 | |||
1 Niko Kauria | 1:18:44 | 285. | |||||
2 Eero Turkki | 1:33:07 | 327. | 2:51:51 | 278. | |||
3 Kari-Jussi Korhonen | 1:50:38 | 533. | 4:42:30 | 311. | |||
4 Eero Piironen | 1:22:26 | 392. | 6:04:56 | 306. | |||
5 Juha Kauria | 1:08:07 | 171. | 7:13:04 | 260. | |||
6 Pekka Inkeri | 1:17:58 | 143. | 8:31:03 | 225. | |||
7 Mikko Höglund | 2:17:00 | 651. | 10:48:04 | 247. | |||
418 | 502 | Olavin Rasti 2 | FIN | 11:55:45 | |||
1 Hannu Kosonen | 1:40:33 | 916. | |||||
2 Antti Turkki | 1:40:26 | 502. | 3:21:00 | 656. | |||
3 Miika Lahtinen | 1:38:36 | 261. | 4:59:37 | 466. | |||
4 Jarmo Munck | 1:19:50 | 326. | 6:19:27 | 376. | |||
5 Antti Seppänen | 1:29:19 | 559. | 7:48:47 | 398. | |||
6 Vesa Takaoja | 1:49:01 | 745. | 9:37:48 | 420. | |||
7 Jesse Hecrodt | 2:17:57 | 717. | 11:55:45 | 418. |
Leimaus 2018 Kisakallio
- Tietoja
Mistä oli tämän vuoden Leimaus-leiri tehty?
- 1700 leiriläisestä
- Kisakallion urheiluopistosta ja sen lukuisista piha-alueen liikuntapaikoista
- Onnistuneista suunnistusharjoituksista urheiluopiston lähimaastoissa ja muilla Lohjan kartoilla
- Alkuverryttelyn harjoittelusta
- Ohjeisohjelmista
- Säbäturnauksesta
- Uimisesta
- Leirin avajaisista
- Leiridiscosta
- Leiriviestistä
- Suunnistuskavereista
Leiriläiset:
Ohjaajat:
Seuratiedote kevään ja alkukesän toiminnasta
- Tietoja
Seuratiedotteeseen on koottu kevään ja alkukesän ajankohtaiset asiat!
Lasten Hippo-suunnistuskoulu ja aikuisten suunnistuskoulu
- Tietoja
Olavin Rastin lasten Hippo-suunnistuskoulu 2018
Hippo-suunnistuskoulu on kaikenikäisille lapsille ja perheille suunnistusseuran ja Osuuspankin yhteistyössä järjestämää harrastetoimintaa.
Tavoitteena on oppia lukemaan karttaa, tunnistamaan karttamerkkejä, tutustua metsässä ja erilaisilla piha-alueilla liikkumiseen ja tietysti tärkeimpänä tavoitteena on hauskanpito hauskan harrastuksen parissa.Hippo-koulussa leikimme erilaisia ulkoleikkejä ja opettelemme yhdessä suunnistuksen saloja.
Varsinaista ikärajaa suunnistuskouluun ei ole. Kuitenkin toivomme, että alle 7-vuotiailla lapsilla olisi mukanaan huoltaja.
Ohjelma 2018
Suunnistuskoulu alkaa klo 18 ja sen kesto on n. 1-1,5h.
7.5 Mertalan koulu
14.5 Kerimäen koulu
21.5 Pihlajaniemen koulu
28.5 Talvisalon koulu
11.6 Tanhuvaaran urheiluopisto
19.6 Tervastupa
Katso lisätiedot ja ilmoittatumisohjeet!
Tervetuloa mukaan!
-----------------------------------------------------------------------
Olavin Rastin aikuisten suunnistuskoulu 2018
Sinulle joka haluat
- Oppia lukemaan karttaa ja käyttämään kompassia
- Oppia liikkumaan omatoimisesti metsässä, marjastamassa, sienestämässä tai retkeilemässä
- Aloittaa uuden harrastuksen
- Haaveilet Venlojen tai Jukolan viestiin osallistumisesta
Kurssi on tarkoitettu aikuisille ja yli 15-vuotiaille nuorille. Kurssille osallistuminen ei edellytä aiempaa suunnistuskokemusta. Myös jo hieman suunnistuskokemusta omaavat ovat tervetulleita.
Ohjelma
Jokaisen kurssi-illan ohjelma alkaa klo 17.30. Harjoituksen kesto on n. 1,5 h.
To 3.5 Tanhuvaaran urheiluopisto
Ti 8.5 Pihlajaniemen koulu (kuntorastien yhteydessä)
Ke 16.5 Savonniemi uimahallin piha
Ke 23.5 Tanhuvaara/Nousiala
Ti 5.6 Kerimäki Huosio (kuntorastien yhteydessä)
Ti 19.6 Tervastupa (kuntorastien yhteydessä)
Katso lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet!
Suunnistuskoulu toteutetaan jos ilmoittautuneita on minimissään 10. Suunnistuskouluun otetaan mukaan maksimissaan 30 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tervetuloa mukaan!
Kauden ensimmäiset kuntosuunnistukset
- Tietoja
Ensimmäiset kuntosuunnistukset järjestetään Savonniemen sprinttikartalla tiistaina 17.4.
Luvassa on vauhdikasta sprinttisuunnistusta kaupungin ruutukaavalla. Kadut ovat sulia mutta lyhyitä pätkiä sohjoisia/jäisiä/vetisiä paikkoja vielä piha/puistoalueilta löytyy. Radat on suunnitellut Aaro Asikainen ja käytännön järjestelyistä vastaa Jesse Heckrodt, Minttu-Maija Repo ja Anita Jokela.
Lähdöt: klo 17.30-18.30
Tapahtumapaikka: Uimahallinkatu 3, 57100 Savonlinna
Radat: A 2,6 km ja C 1,1 km
Savonlinnan seudun kuntosuunnistuksissa otetaan käyttöön Rastilippu-palvelu, josta näet kaikki kuntorastitapahtumat, tulokset ja väliajat sekä voit ostaa osallistumisoikeuden sähköisesti kuntosuunnistustapahtumiin. Lisää ohjeita Rastilippu-palvelusta löydät suunnistusliiton nettisivuilta. Kuntosuunnistuksien karttamaksut kuuluvat entiseen tapaan ORA: n jäsenetuihin (myös SU-41: n ja EnU: n jäsenille). Ei-jäsenet voivat edelleen maksaa 6 e karttamaksun myös käteisellä paikan päällä. Varaa tasaraha!
Kertaa ennen suunnistusta sprinttikartan sallitut ja kielletyt kohteet:
Tervetuloa suunnistamaan kuntorasteille!
Vaatetilaus
- Tietoja
Vaatetilaukset ja kysymykset Antille (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) 10.4.2018 mennessä.
Tarjolla on
- Treenitakki ja -housut
- Liivi
- Suunnistuspaita Trail (extremen korvaava)
- Suunnistuspaita Basic mesh
- Suunnistushousuja ja trikoita (varastotuotteita, musta)
- Sukkia ja nauhoja (varastotuotteita)
- Huppari
- hupparin ei ole tulossa tekstiä selkään
- painatukset suunnistuspaidasta puuttuvat vielä
- tukijamainoksia tulee suunnistuspaitohin
Tarjouksesta puuttuu vielä hupparin hinta, mutta se on aikuisten kokona 67,50€ ja lasten kokona 56,30€.
Leimaus 2018
- Tietoja
Ilmoittaudu mukaan Leimaus-leirille Kisakallion urheiluopistolle 4. - 7. kesäkuuta.
Tarvittavat tiedot:
nimi, osoite, syntymäaika, erityisruokavalio, tasoryhmä
Ilmoittautumiset ti 10.4.2018 mennessä Antille.
Lisätietoja: Antti Turkki,040 7002163, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
25.3 Korttelirastit
- Tietoja
Tule ottamaan varaslähtö kesän suunnistuskauteen Miekkoniemi/Pääskylahti alueella juostavilla korttelirasteilla!
Lähtö: Etelä-Savon Auton sisäpiha (karjalantie 4). Sunnuntaina 25.3 klo 11-12. Tarjolla kaksi rataa n. 4 km ja 7 km, matkat tarkentuu myöhemmin. Tapahtuma järjestetään kuntorasti periaatteella. Ratamestarina Juha Kauria.
Rastilippu-ohjeet suunnistajille
Tervetuloa!
Kevään 2018 tapahtumia
- Tietoja
24.2 Seuratoimintapäivä Tanhuvaaran urheiluopistolla (ks. lisäinfo ed. postaus)
25.2 Olavin retkeilijöiden järjestämä Olavin hiihto
27.2 Vierailu eduskuntaan kansanedustaja Hanna Kososen luo (lisätietoja reissusta alla olevasta postauksesta). Matkanjohtajana toimii Kauko Piironen (044 5431766 kaukopi(a)suursaimaa.com)
9-11.3.2018 Ahmanhiihto Kolilla. 1 mökki varattu ja täynnä. Yhteyshenkilönä Pekka Inkeri 0503692885.
10.-11.3 Nuori Suunta-ohjaajakoulutus, osa 1. Nuorten suunnistajien ohjaamisesta kiinnostuneille. Koulutus on Kotkassa. Jos sinulla on kiinnostusta lähteä koulutukseen ota yhteys Minttu-Maija Repoon (0408436927 repo.minttu(a)gmail.com).
25.3 Korttelirastit Miekkoniemi/Pääskylahti. Lähtö Lähtöpaikka Etelä-Savon Auton sisäpiha (karjalantie 4) klo 11-12
29.3-1.4 Nuorten suunnistusleiri Paraisille. Leiri tarkoitettu 13.-18.v nuorille ja Kaakon Suunnistus ry järjestämä. Ilmoittautuminen ja leirin lisätiedot täältä. Sitovat ilmoittautumiset 28.2 mennessä. Leirille tarvitaan myös huoltajia! Jos kiinnostuit leiristä laita viestiä myös ORAn nuoriso vastaavalle Antti Turkille (040 7002163 antti.turkki(a)gmail.com) yhteiskyydityksien jne. järjestelemiseksi. Olavin rasti ja ja Kaakon Suunnistus ry osallistuvat leirikustannuksiin.
27.4.-1.5. Hiihtoreissu Kiilopäälle Olavin Retkeijöiden järjestämänä. Lisäinfoa ja ilmoittautumisohjeet Olavin Retkeilijöiltä (Esko Tynkkynen 040 583 6987 tynkkynenesko(a)gmail.com)
Sivu 10 / 19