Olavin rastin taitoharjoituspankki on nyt avattu!

Screenshot 2018 12 03 Harjoituspankki Tanhuvaara 3 vaikea pdf

Ohjeet:

  • Harjoitukset on tarkoitettu toteutettaviksi oman aikataulun mukaan itsenäisesti tai pienessä porukassa
  • Kartat harjoituksiin voit tulostaa omalla tulostimella (alla linkit pdf-tiedostoihin).Tulostettuja karttoja saatavilla myös Kristalli Sportin vastaanottosta.
  • Tarjolla on kaksi tai kolme eri ratavaihtoehtoa (vaikea-keskivaikea-helppo), ”vaikein” on myös aina pisin ja ”helppo” lyhin. Harjoituksista voi myös tehdä itselle sopivan esim.oikaisemalla
  • Joulukuun harjoituspankin harjoituksissa hyödynnetään Tanhuvaaran urheiluopiston maastoissa järjestetyn yläkoululeirin rastipisteitä. Leiriläiset voivat tehdä jo tuttuja harjoituksia yösuunnistuksena. Harjoitukset on suunnitellut Aaro Asikainen.
  • Harjoitukset ovat ns. perussuunnistusta. Harjoitus numero 3 ja ”multi” ovat poikkeuksia, kun alkuun on lyhyehkö viivasuunnistus. Viivasuunnistuksen ajatus on kehittää suunnassakulkua ja reagointia suunnanmuutoksiin, sekä laaja-alaiseen havainnointiin.
  • Harjoitusten rasteilla on joko iso rastilippu, pieni rastilippu,
    sinistä, sini-punaista tai vihreä-punaista kuitunauhaa. Jokaisella
    rastipisteellä on joka tapauksessa jokin merkki.
  • Jos harjoituksista on kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä:
    asikainen.aaro(a)gmail.com, 050 567 1243 (Aaro)

 

Harjoitus 1 (helppo)

Harjoitus 1 (keskivaikea)

Harjoitus 1 (vaikea)

 

Harjoitus 2 (helppo)

Harjoitus 2 (keskivaikea)

Harjoitus 2 (vaikea)

 

Harjoitus 3 (helppo)

Harjoitus 3 (keskivaikea)

Harjoitus 3 (vaikea)

 

Harjoitus 4 (helppo)

Harjoitus 4 (keskivaikea)

Harjoitus 4 (vaikea)

 

Kiitos Aarolle harjoitusten suunnittelusta! Nyt eiku harjoittelemaan! /Minttu